Esiselvityksen tekeminen tuulivoima-alueiden sijoittelusta Tornion eteläpuoliselle merialueelle

Tuulivoimarakentamisen hurja kasvu ja eteneminen Tornion kaupungin alueella aiheuttaa asukkaille suurta huolta ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Tornioon suunnitellaan suuria teollisen kokoluokan maatuulivoima-alueita Karhakkamaahan, Martimoon ja Vinsanmaahan.

Monessa EU-maassa maatuulivoiman rakentaminen on pysähdyksissä.

  • Ranskassa uusien maatuulivoimaloiden rakentaminen on pysähdyksissä.
  • Puola ja Saksa suunnittelevat rakentavansa yhteisen merituulipuiston Itämerelle.
  • Belgia aikoo kaksinkertaistaa merituulivoimaloidensa määrän.
  • Tanska aikoo rakentaa yhden maailman suurimmista merituulipuistoista 50km päähän rannikostaan. Suunnitelmat valmistuvat 2024.
  • Euroopan komissio pyrkii edistämään merituulen rakentamista uudella teollisuusstrategiallaan. Merituulen pitäisi viisinkertaistua EU:ssa

Näiden uutisten taustalla on maatuulivoiman terveyshaitat ja sitä kautta kansalaisvastustuksen ja poliittisen paineen kasvaminen maissa, joissa maatuulivoimaa on ollut pidempään ja enemmän kuin Suomessa.

Esitys:

Esitämme, että Tornion kaupunki teettää esiselvityksen tuulivoima-alueiden sijoittelusta, laajuudesta ja tuulivoimaloiden määrästä, tehosta ja maksimikorkeudesta Tornion merialueilla. Esiselvityksen tarkoitus on antaa suuntaviivoja Tornion kaupunginvaltuustolle päätöksenteossa.

Esiselvitysalue: Tornion eteläpuolinen merialue ottaen huomioon valtakunnanrajan ja Perämeren kansallispuiston. Tuulivoimaloiden tulee sijaita Tornion kaupungin alueelle, jotta myös kiinteistöveron tuotot tulisivat kaupungille.

Vaihtoehto 1: Minimiturvaetäisyys kiinteästä asutuksesta 5 kilometriä.

Vaihtoehto 2: Minimiturvaetäisyys kiinteästä asutuksesta 10 kilometriä.

Esiselvityksen tulos: Selvittää alustavasti kuinka monta ja minkä tehoista ja korkuista tuulivoimalaa alueelle voitaisiin maksimissaan kannattavasti rakentaa ottaen huomioon veden syvyys-ja jääolosuhteet, modernien suuritehoisten merituulivoimaloiden rakenteet ja tarvittavat sähköverkkoyhteydet ja muuntamot.

Arvio vesialueiden/maanomistajien vuotuisesta vuokratulosta per tuulivoimala ja suositeltavan purkutakuun määrä.

Arvio Tornion kaupungin merituulivoimaloista saatavista vuosittaisesta kiinteistöverosta.

Optio:

Merituulivoimaoperaattoreiden/rakentajien kilpailutus. Mitkä rakentajat/operaattorit pystyvät tarjoamaan maksimituoton kaupungille kiinteistöveroina ja vesialueen/maa-alueen omistajille vuokratuloina.

 

 

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa