Aloite tuulivoimatuotantoalueiden kaavoituksen keskeyttämisestä/rajaamisesta niin, että Karhakkamaan ja Kuorinki-Vinsanmaan alueet poistettaisiin suunnitellusta kaavasta

Taustaa:

Tuulivoimarakentamisen hurja kasvu ja eteneminen Tornion kaupungin alueella aiheuttaa asukkaille suurta huolta ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Tornioon suunnitellaan suuria teollisen kokoluokan maatuulivoima-alueita Karhakkamaahan (48 voimalaa), Martimoon (73 voimalaa) ja Vinsanmaahan (8 voimalaa). Karhakkamaan ympäristön asukkaille on jo tehty asukaskysely, josta käy ilmi, että 78 % vastaajista oli sitä mieltä, että Karhakkamaan tuulivoimatuotantoaluetta ei tulisi rakentaa.

EU-tasolla ei enää edes suunnitella maatuulivoiman lisäämistä vaan katseet ovat jo uusiutuvien energialähteiden osalta kohdistuneet merituulivoiman ja aurinkoenergian lisäämiseen.

Näiden uutisten taustalla on maatuulivoiman negatiiviset ympäristö- ja terveysvaikutukset ja sitä kautta kansalaisvastustuksen ja poliittisen paineen kasvaminen maissa, joissa maatuulivoimaa on ollut pidempään ja enemmän kuin Suomessa.

Kuntaliitolta saadun tiedon mukaan:

”Kaavoituksen voi keskeyttää/rajata uudelleen ennen kuin kaavaehdotus tulee hyväksyttäväksi, mutta siitä tarvitaan kaavoitusta kunnassa johtavan elimen, yleensä kunnanhallituksen päätös. Eli esim. valtuusto voi tehdä aloitteen, että kunnanhallitus rajaa kaavan uudelleen. Ja kunnanhallitus sitten, jos hyväksi katsoo, antaa kaavoittajalle tällaisen ohjeen.”

Esitys:

Kaavoitusprosessi kokonaisuudessaan on pitkä ja työläs prosessi ja on kohtuutonta, että valtuusto pääsisi vaikuttamaan asiaan vasta siinä vaiheessa, kun koko prosessi on viety läpi. Me allekirjoittaneet esitämme, että Tornion kaupunginhallitus keskeyttää/rajaa meneillään olevasta kaavoitusprosessista pois Karhakkamaan (48 voimalaa, 300 m) ja Kuorinki-Vinsanmaan (8 voimalaa, 250-260 m) tuulivoimapuistot.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa